A-pojilla kolmen pisteen lauantai

01.03.2015

Jokerien A-pojat lähtivät lauantain jatkosarjan peleihin lohkon piikkipaikalta tasapisteissä GrIFK:n kanssa. Päivän vastustajina olivat M-Team, joka voitettiin edellisessä sarjapelissä 8-3 sekä GrIFK, jolle kärsittiin edellisellä kerralla kirvelevä 5-3 tappio.

Ensimmäisessä ottelussa M-Teamia vastaan ottelun ensimmäinen erä oli joukkueellemme kaikkea muuta kuin helppo. Ottelua ei oltu ehditty paljoakaan pelaamaan, kun olimme jo alivoimalla. Tästä vahvaa alivoimapeliämme esittänyt joukkueemme ei kuitenkaan hätkähtänyt, vaan Patrik Törmänen vei Jokerit 1-0 johtoon vastustajan maalivahdin nukkuessa ruususen unta. Näissä lukemissa mentiin myös ensimmäiselle erätauolle.

Toinen erä alkoi vahvasti, kun Tuomas Liukolampi vei Jokerit jo 2-0 johtoon vahvan nousunsa päätteeksi. Maalin jälkeisessä vaihdossa harmittava nukahdus ja peli oli 2-1. 21 sekuntia tästä ja Sasu Turunen vei Jokerit taas kahden maalin karkumatkalle. Erän loppupuolella Turunen teki ottelun toisen maalinsa Joonas Rimpinevan loistavasta syötöstä ja peli oli jo 4-1 Jokereille. Minuuttia myöhemmin Rimpineva sai oman nimensä maalintekijöiden listalle komealla rannelaukauksellaan. Vastustaja kavensi vielä ennen erätaukoa ja näin erätauolle mentiin Jokereiden 5-2 johdossa.

Ottelussa alkoi olemaan jo ratkaisun makua, kun käsittämättömässä vireessä pitkän aikaa ollut Nico Stranne vei hirveällä pommillaan Jokerit 6-2 johtoon. M-Team osoitti kuitenkin sitkeytensä ja teki kaksi maalia lyhyen ajan sisään ja ottelusta saatiin taas kerran jännitysnäytelmä pelin viimeisille minuuteille. Jokerit kuitenkin piti hyvin pelin kontrollissaan ja voitti ottelun lopulta 8-4 lukemin, kun Nico Stranne iski päivän toisen maalinsa ja Turunen kruunasi kauden parhaan pelinsä tekemällä sekuntia ennen loppua ottelun päätöslukemat Olli Kohon loistavasta esityöstä.

Toisessa ottelussa olikin sitten vastassa GrIFK, jota vastaan lähdettiin pelaamaan kauden parasta peliämme. Pelin alku lupailikin hyvää, kun Jokerit hallitsi peliä selvästi. Vastustajan uhrautuva puolustus ja erinomainen maalivahti piti kuitenkin lukemat tasaisina. Erätauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen erä alkoi loistavasti, kun Tuomas Liukolampi vei vanhanaikaisella Jokerit 1-0 johtoon. Tästä ei kauan ehtinyt aikaa kulua, kun Niko Marjeta lisäsi johdon 2-0:aan. Tämän jälkeen oli Jokereiden 3-0 maali moneenkin otteeseen erittäin lähellä, mutta kuin varkain GrIFK kavensi komealla yhdistelmällä pelin 2-1:een ja näissä lukemissa mentiin erätauolle.

Kolmannen erän alussa GrIFK pääsi tasoittamaan pelin, jonka jälkeen ottelu tasoittui huomattavasti pelillisesti. Patrik Törmänen vei Jokerit 3-2 johtoon kauhealla rannelaukauksellaan, jota mies on treenannut ahkerasti koko kauden ajan. Maalin jälkeen ei taas kauan ehditty juhlia johtoasemaa, kun peli oli jo 3-3 ja sen jälkeen näyttikin siltä, että ottelussa ei enempää maaleja nähdä. Puolitoista minuuttia ennen loppua kuitenkin Niko Marjeta vei Jokerit taas 4-3 johtoon ja voitto oli lähellä. Pelit pitää kuitenkin pelata loppuun asti ja tästä GrIFK antoi Jokereille hyvän oppitunnin, kun vaarattoman näköinen laitanousu päättyi 4-4 maaliin vain 20 sekuntia ennen ottelun loppua.

Kolme pistettä kahdesta ottelusta on kuitenkin hyvä suoritus joukkueeltamme ja erityisen hienoa oli joukkueen taisteluilme molemmissa peleissä vaikeinakin hetkinä. Kauden päätöskierrokselle lähdetään mielenkiintoisista asetelmista, kun Jokerit on sarjan kärjessä 18 pisteellä ja GrIFK tasapisteissä toisena. HIFK vaanii neljän pisteen päässä kolmantena, joten Jokerit tarvitsee vielä yhden pisteen tulevana lauantaina varmistaakseen paikkansa kahden joukossa ja sitä myötä loppusarjassa.

30.01.2023Jokerit SB fanipipot nyt myynnissä
19.01.2023Seuran organisaatiossa muutoksia
25.09.2022Edustusjoukkueiden raportit jatkossa somessa
17.09.2022Exel Floorball seuran pääyhteistyökumppaniksi
15.09.2022Jokerit SB lippiksiä myynnissä - hanki omasi
14.09.2022Jokerit Team saanut joukkueen valmiiksi
12.09.2022F-liigakausi käyntiin Sipoossa
08.09.2022F-liiganaiset hakee maalivahtiosastolle täydennystä
05.09.2022Jokerit Team löytyy nyt myös instasta
15.08.2022Naisten F-liigan otteluohjelma on julkaistu

Siirry arkistoon »