Viikkomakasiini: Pelaajahaku käynnissä - Edustuksella pakkovoitto edessä

26.02.2015

Jokerit Salibandy on aloittanut pelaajahaun tulevalle kaudelle muutamiin uusiin joukkueisiin. Pelaajia haetaan käytännössä kaikkiin ikäluokkiin, mutta lisätiedot pelaajahausta ilmoitetaan kauden päättymisen jälkeen. Uusien joukkueiden myötä, myös valmentajille on seurassa tarvetta. Edustus kohtaa sunnuntaina Pirateksen todella tärkeässä kamppailussa, jossa Edustuksella on käytännössä pakkovoiton paikka. 

Edustuksella sunnuntaina pakkovoiton paikka

Miesten edustusjoukkue kohtaa sunnuntaina vierasottelussa Hakunilan Pirateksen Campo Sportcenterissä. Ottelusta on odotettavissa kiivas taistelu pisteistä, sillä molemmat joukkueet tarvitsevat kaikki mahdolliset pisteet loppukauden otteluista, eritoten vierasjoukkue Jokerit. 

Edustusjoukkueen viimeisin ottelu päättyi tappioon AC HaKia vastaan, mutta ottelun kolmas erä antoi osviittaa, mihin joukkue parhaimmillaan pystyy. Joukkue taisteli kolmannessa erässä vimmatusti, ja ahdisti kovalla prässillä HaKin hieman hätiköityihin ratkaisuihin. Kokenut HaKi kuitenkin selvitti tilanteen hallitusti, ja nappasi ansaitut pisteet mukaansa. 

Jokerit majailee tällä hetkellä karsijan paikalla, joten jäljellä olevista neljästä kamppailusta on otettava niin monta pistettä, kuin vaan mahdollista. 

Pelaajahaku käynnissä

Jokerit Salibandy hakee pelaajia lähes jokaiseen ikäluokkaan. Tällä hetkellä aktiivisesti pelaajia etsitään käynnistyviin ikäluokkiin. Poikien -01 ja -02 syntyneiden try in - tapahtumat käynnistyvät huhtikuussa Campo Sportcenterissä. Joukkueisiin on hakenut jo uusia pelaajia, mutta mukaan mahtuu vielä runsaasti ilmoittautumisia. Molemmat ikäluokat kartoitetaan ensiksi muutamissa tapahtumassa, jonka jälkeen ryhmät jakautuvat omiin joukkueisiinsa. Ensimmäiseen tilaisuuteen mahtuu mukaan yhteensä noin 50 pelaajaa.

Uusi 01-joukkue lähtee tavoittelemaan paikkaa ikäluokan SM-karsinnoista elokuussa 2015. Pojat 2002-joukkueen tavoite on alueen eliittisarjassa. Seura etsii motivoituneita pelaajia ja yksilöitä muodostamaan joukkueita, selkeitä alueen top-pelaajia. Urheilullisuus ja tavoitteellisuus kuvaa joukkueiden toimintaa hyvin, oletko sinä yksi Meistä?

Täytä hakemus joukkueeseen tästä linkistä.

Koko uutisen pelaajahausta löydät tästä linkistä.

Viikon tärppi: Valmennuspäälliköä haetaan edelleen

Jokerit Salibandy on kasvava ja kehittyvä salibandyn erikoisseura. Seura on perustettu vuonna 2013 jääkiekkoseura Jokereiden kannattajien ja aktiivisten salibandyihmisten toimesta. Seuralla on yli 250 lisenssipelaajaa ja se on Helsingin neljänneksi suurin salibandyseura jäsenmäärältään mitattuna. Joukkueita SSBL:n sarjoissa kaudella 2014-15 pelaa yhteensä neljätoista.

Seura etsii salibandyosaajaa valmennuspäällikön tehtäviin kaudesta 2015-16 alkaen. Tehtävä voidaan räätälöidä hakijan mukaan ja se mahdollistaa valmentamisen seurassa samanaikaisesti. Valmennuspäällikön toimi on aluksi määräaikainen kevääseen 2016 saakka, mutta se voidaan myös vakinaistaa sen jälkeen. 

Lisätietoja hausta löydät tästä linkistä.

Pelatut ottelut 

20.02.2015 18.30 Jokerit - AC HaKi 4-7

21.02.2015 14.30 Miehet Team - HöySä 9-0

21.02.2015 16.00 Jokerit IV - Salibandyseura Trombi 2-3
21.02.2015 19.00 Jokerit IV - Etu-Töölön Karhut 5-3

Tulevat ottelut

01.03.2015 18.30 Pirates - Miehet Edustus Campo Sportcenter

28.02.2015 13.00 Miehet Team - X-Men Tennarin palloiluhalli 
28.02.2015 17.30 Miehet Team - Indians III Tennarin palloiluhalli

28.02.2015 10.00 A-pojat - M-Team AC Myllypuro
28.02.2015 13.00 A-pojat - GrIFK AC Myllypuro

28.02.2015 11.00 C1-pojat 99 - GrIFK Esport Areena
28.02.2015 14.00 C1-pojat 99 - LoSB Esport Areena

28.02.2015 10.00 Jokerit V - ECG II AC Ruskeasuo
28.02.2015 13.00 Jokerit V - FBB AC Ruskeasuo

28.02.2015 11.00 Jokerit VI - Pirate Stars AC Myllypuro 
28.02.2015 14.00 Jokerit VI - USBEK AC Myllypuro 

01.03.2015 11.00 B-tytöt - SSV AC Myllypuro 
01.03.2015 14.00 B-tytöt - GrIFK AC Myllypuro

01.03.2015 11.00 B-Edustus - Indians III Kauniaisten palloiluhalli
01.03.2015 14.00 B-Edustus - TU Kauniaisten palloiluhalli

01.03.2015 11.00 B-pojat Team - SB Vantaa Tiikeri Areena
01.03.2015 13.00 B-pojat Team - Indians II Tiikeri Areena

01.03.2015 12.00 C2-pojat 00 - PSS AC Myllypuro
01.03.2015 14.00 C2-pojat 00 - Loiske AC Myllypuro

Teksti: Miska Grönvall

30.01.2023Jokerit SB fanipipot nyt myynnissä
19.01.2023Seuran organisaatiossa muutoksia
25.09.2022Edustusjoukkueiden raportit jatkossa somessa
17.09.2022Exel Floorball seuran pääyhteistyökumppaniksi
15.09.2022Jokerit SB lippiksiä myynnissä - hanki omasi
14.09.2022Jokerit Team saanut joukkueen valmiiksi
12.09.2022F-liigakausi käyntiin Sipoossa
08.09.2022F-liiganaiset hakee maalivahtiosastolle täydennystä
05.09.2022Jokerit Team löytyy nyt myös instasta
15.08.2022Naisten F-liigan otteluohjelma on julkaistu

Siirry arkistoon »