Viikkomakasiini: Edustukselle niukka tappio suurimaalisessa paikallisottelussa

14.01.2015

Miesten edustusjoukkue kärsi sunnuntaina jatkoaikatappion paikallisvastustaja HIFK:lle lukemin 11-10(4-4, 3-1, 3-5, 1-0). Miesten edustuksen kausi jatkuu perjantaina, kun vastaan asettuu Campo Sportcenterissä FLOB. Juniorijoukkueet starttaavat myös kevätkautensa tulevana viikonloppuna.

Edustukselle jatkoaika tappio - "Kohta alkaa olemaan pakkovoitot edessä"

Jokerit Salibandyn miesten edustusjoukkue kävi sunnuntaina 11.1. kokemassa toistamiseen tällä kaudella karvaan jatkoaikatappion sarjajohtaja HIFK:ta vastaan. Ottelu päättyi lukemiin 11-10 (4-4, 3-1, 3-5, 1-0). Pasilan Urheiluhallin parketilla. Jokerit rimpuili kotijoukkueen mukana lähinnä hyvän ylivoimapelin turvin, sillä HIFK piti palloa ja hallitsi tilanteita lähes koko ottelun ajan.

- Sen verran epäurheilijamaista ja epäkunnioittavaa käytöstä vastustajalta, että jätetään kommentoinnit minimiin ja keskitytään seuraavaan otteluun FLOB:ia vastaan puhtaalta pöydältä. Fakta on, että kohta alkaa olemaan pakkovoitot edessä.

- Illan kotijoukkue aloitti kummallisuudet jo ennen ottelua, epäurheilijamainen käytös jatkui ottelun aikana ja varsinkin ottelun jälkeen en ole tuollaista käytöstä ennen nähnyt. Taisteltiin hyvin ja HIFK oli parempi, mutta joku kunnioitus pitää löytyä myös vastustajalle - ja korostan, että nyt en puhu rehdisti pelanneista vastustajan pelaajista, Jokereiden toiminnan johtaja, sekä joukkueen puolustana Joni Toivola ihmettelee.

- Ajattelin nyt vaan ilmaista oman mielipiteeni omalla nimelläni ja ei tästä sen kummemmin mitään traumoja jää. Jatkoajalla kärsitty tappio kirvelee aina. Tämä on vain urheilua, joten nämä unohtuvat nopeasti, Toivola päättää.

Jokerit kohtaa seuraavaksi kotiottelussa keskikastin FLOB:n Espoosta, jossa panoksena on jälleen kaksi tärkeää sarjapistettä.

Otteluraportin kokonaisuudessaan löydät tästä linkistä.

Ottelupöytäkirjaan pääset tästä linkistä.

Useat juniorijoukkueet tulessa viikonloppuna

Seuran useat juniorijoukkueet starttaavat kevätkautensa viikonloppuna eripuolilla pääkaupunkiseutua. 

Viikkomakasiinin isäntä Miska Grönvall valmentaa seurassa C1-poikia, ja seuran nettitoimitus kävi jututtamassa Grönvallia joukkueen alueliiga-ottelun jälkeen.

Morjens Miska, takana M-Teamille kärsitty 10-3 tappio, mitä jäi päällimmäisenä mieleen ottelusta?

- Tiivistettynä yhteen sanaan, löysä. Ei oikein haluttu palloa, ei taisteltu palloista, ei oikeastaan oltu läsnä.

Kohtaatte M-Teamin uudestaan viikonloppuna Hakaniemessä, minkälaisella fiiliksellä kohti viikonloppua?

- Aika kaksijakoisilla fiiliksillä. Joulun treenit, ja vuodenvaihteen HFC-turnaus sujui hyvin. Alueliigaan emme ole kertaakaan tämän kauden aikana saaneet itsestämme kaikkea irti. Jätkät ei vaan jostain syystä syty näihin peleihin. Kaksi tappiota on M-Teamille kärsitty parin viikon sisään, ja nyt viikonloppuna olisi mukava sauma laittaa nuo tappiot romukoppaan nappaamalla päänahka eliittisarjassa.

Kautta on pelattu noin puolet, miten kausi on tähän asti sujunut?

- Lähtökohdat kauteen olivat sekä hyvät että huonot. Saatiin pidettyä suurinosa pelaajista remmissä, mutta rosteri on ollut erittäin kapea koko kauden ajan. Se hankaloittaa valtavasti harjoittelua, kun on koulujuttuja ja muita. Kapeaan rosteriin nähden olemme saaneet hyviä harjoituksia, siitä kiitos kuuluu hyvällä asenteella treenaaville pelaajillemme. Olen nämä pojat nähnyt ensimmäisen kerran viime keväänä, ja siitä hetkestä ollaan saatu kehitettyä pelaajia roimasti eteenpäin. Vielä on kuitenkin paljon hommaa, jos mielii "pleijareihin" päästä.

Millaisilla tavoitteilla lähdette loppukauteen, ilmeisesti playoffit siis tavoitteena?

- Yritetään kehittää pelaajia mahdollisimman valmiiksi B-junioreihin, ja sen kanssa joukkueen menestys tulee käsi kädessä. Tottakai halutaan pelata keväällä Playoffeissa. Viimekaudella olin katsomassa tämän joukkueen pelejä karsinnoissa, ja haluan antaa täyden panoksen yhdessä päävalmentaja Atte Lehtisen kanssa, että sinne päästäisiin uudelleen. Töitä piisaa, mutta keväällä sitten nähdään mihin rahkeet riittävät.

C1-pojat kamppailevat sarjapisteistä lauantaina Hakaniemen Arena Centerissä klo 10 & 17. Muut ottelut löydät alapuolelta.

Tervetuloa kannustamaan Jokerit voittoon!

Pelatut ottelut

11.01.2015 15.00 HIFK - Jokerit 11-10

10.01.2015 10.00 Jokerit Team - ECG 3-3
10.01.2015 19.00 Jokerit Team - SC-RR II 2-2

10.01.2015 10.00 Jokerit III - Päät Trip 4-8
10.01.2015 13.00 Jokerit III - SB KarPo 3-7

10.01.2015 12.00 Jokerit VI - HuPu-96 7-10
10.01.2015 16.00 Jokerit VI - Hakalan US 2-3

Tulevat ottelut

16.01.2015 18.30 Jokerit - FLOB Campo Sportcenter

17.01.2015 11.00 A-pojat - GrIFK Arena Center Myllypuro
17.01.2015 14.00 A-pojat - HIFK Arena Center Myllypuro

17.01.2015 10.00 C1-pojat 99 - GrIFK Arena Center Hakaniemi
17.01.2015 17.00 C1-pojat 99 - M-Team Arena Center Hakaniemi

17.01.2015 15.00 Jokerit IV - Urheiluseura Ranko Esport Arena
17.01.2015 18.00 Jokerit IV - Otaniemen Jyllääjät II Esport Arena

17.01.2015 15.00 Jokerit V - HC BMF Siuntion palloiluhalli
17.01.2015 17.00 Jokerit V - Rangers V Siuntion palloiluhalli

18.01.2015 14.00 B-Edustus - Loviisan Tor Esport Arena 
18.01.2015 16.00 B-Edustus - SSV II Esport Arena

18.01.2015 12.00 B-pojat Team - Loiske Kobrat AC Myllypuro
18.01.2015 16.00 B-pojat Team - Blackbirds II AC Myllypuro

18.01.2015 12.00 C2-pojat 00 - LoSB Salamat Tennarin palloiluhalli
18.01.2015 15.00 C2-pojat 00 - Loiske Tennarin palloiluhalli

18.01.2015 12.00 B-tytöt - PSS II Kauniaisten palloiluhalli
18.01.2015 15.00 B-tytöt GrIFK Kauniaisten palloiluhalli

Teksti: Miska Grönvall

30.01.2023Jokerit SB fanipipot nyt myynnissä
19.01.2023Seuran organisaatiossa muutoksia
25.09.2022Edustusjoukkueiden raportit jatkossa somessa
17.09.2022Exel Floorball seuran pääyhteistyökumppaniksi
15.09.2022Jokerit SB lippiksiä myynnissä - hanki omasi
14.09.2022Jokerit Team saanut joukkueen valmiiksi
12.09.2022F-liigakausi käyntiin Sipoossa
08.09.2022F-liiganaiset hakee maalivahtiosastolle täydennystä
05.09.2022Jokerit Team löytyy nyt myös instasta
15.08.2022Naisten F-liigan otteluohjelma on julkaistu

Siirry arkistoon »