Toiminnanjohtaja Toivola perää uudistuksia sarjajärjestelmiin: "Hikisenä pakkaseen ja kentälle lämmittelemään"

18.12.2014

Jokerit Salibandyn toiminnanjohtaja ja seuran perustaja Joni Toivola on tyytyväinen pieneen paineeseen, jota seura on kyennyt tuomaan varsinkin pääkaupunkiseudun salibandypiireihin. Seuran puuhamiehet Toivola sekä toinen perustajista Mikael Toivonen ovat visioineet muun muassa uutta JSB Liigaa ja esimerkiksi A-nuorten 1-divisioonan tapahtumaottelua. Seura perää panostusta sarjajärjestelmien uudistuksiin ja on valmis mukaan talkoisiin. Seuran pyörittäjillä on selkeät visiot mihin suuntaan lajia pitäisi viedä ja kehittää lähitulevaisuudessa. Vastuuta pitää ottaa seuroissa ja antaa liitolle mahdollisuudet kehittää toimintaa.

Seuran nettitoimitus kävi jututtamassa toiminnanjohtaja Joni Toivolaa päivä sen jälkeen, kun A-poikien tapahtumaotteluun oli saapunut yli 150 katsojaa seuraamaan hyvätasoista junioriottelua:

- Tapahtumasta saatiin se jota haettiin. Ideana ei tietenkään ollut pelkästää yhden ottelun pelaaminen, vaan paljon muutakin. Tottakai laskimme, että saamme positiivista pöhinää seuran ja joukkueen ympärille, kertoo Toivola.

- Tällaiset tapahtumat tuppaavat olemaan vaan sellaisia, joista pelaajat ja yleisö tykkää, joten uskomme tämän auttavan meitä uusiin steppeihin helpommin. Toivottavasti joku muukin seura uskaltaa hakea yksittäisiäotteluita järjestettäväkseen turnausmuotoisista sarjoista.

- Ensi keväänä taas todennäköisesti kuullaan halleilla huudeltavan miksi meidän try in -tapahtumissa on niin paljon porukkaa. Nämä tempaukset ovat parasta pr:ää, kun pelaajat aloittavat miettimään missä haluavat lajia harrastaa.

- Jututin matsin jälkeen A-poikien päävalmentajaamme Marttin Herrasta, joka oli aivan fiiliksissä. Hän kertoi, että koko joukkue kiitteli tapahtumaa ja oli ehdottomasti ylpeitä omasta seurastaan, joka järjestää tällaisia juttuja.

- Myös hänelle tutut pelaajat muista seuroista tulivat juttelemaan, että olisi hienoa päästä kokemaan tuollaisia otteluita. Tämä kertoo mielestäni paljon mihin suuntaan etenkin vanhimpien junioreiden sarjajärjestelmiä tulisi kehittää.



Toivola pureskelee ajatuksiaan hävityn kauden avausottelun jälkeen edustuksen paidassa. Kuva: Iiro Karesniemi

Seuroissa pörräävien vastuunkantajien on otettava vahvempi rooli lajin kehittämisestä

Toivola ihmettelee kuinka niin sanotut salibandypiirien asiantuntijat eivät näe niitä pointteja mihin salibandykansan tulisi katseensa kohdistaa:

- Paljon on halleilla höpöttäjiä, mutta varsin vähän tekijöitä. En käsitä miksi aina parjataan salibandyliiton ihmisiä ja arvostellaan oman lajimme lajiliiton vastuunkantajia. Mielestäni liitossa tehdään hyvin hommia ja viimeisten vuosien aikana koko laji on mennyt paljon eteenpäin. Väistyvän puheenjohtajan Mika Kaltalan aikakausi oli hieno ja uuden puheenjohtajan Ismo Haaponiemen kaudesta tulee varmasti myös onnistunut.

- Olen siinä näkemyksessä, että liitto on valmis, mutta raakaa työtä tekeviä ihmisiä löytyy varsin vähän - huutelijoita sitäkin enemmän, Toivola sanoo.

- Se, että huipulle tähtäävät ja kilpasalibandyyn panostaneet junioripelaajat pelaavat turnausmuotoisia pelejä ei vie tätä koko laivaa eteenpäin.

- Juniorit viettävät hikisinä halleilla muutaman tunnin, jonka jälkeen lähtevät pakkaseen jäätymään ja tulevat toiseen otteluun kentälle karistamaan jäähiutaleita olkapäiltään - tämä ei ole järjellä ajateltuna hirveästi kilpasalibandya edistävää toimintaa.

- Välillä näkee myös varsin hupaisia joukkueasuja ja kompinaatioita näissä turnausmuotoisissa sarjoissa. Ei varmasti vie koko lajia eteenpäin, kun joillakin kilpajoukkueilla ei ole edes peliasuja.

- Uskon, että yksittäisissäotteluissa nämä kilpaurheilua vastaiset vivahteet väistyisivät.



Montako joukkuetta näet kuvassa? Kuva: Iiro Karesniemi

- Vanhimpien kilpasarjojen alueelliset sarjat pitäisi pelata ehdottomasti yksittäisinäotteluina. Olen varma, että liitto antaa tähän mahdollisuuden, mutta seuroista nämä kaikki uudistukset lähtevät. En usko, että kilpajoukkueilla on nämä jutut euroista tai harjoitusvuoroista kiinni. Periaatteessa kaikki A-C junnujen tasokkaimmat alueelliset kilpasarjat tulisi pelata yksittäisinäotteluina pääkaupunkiseudulla ja esimerkiksi Tampereen seudulla.

- Vaikka treenivuoroja on aina liian vähän, niin en usko että omilla vuoroilla pelattavat hyvätasoiset ottelut olisivat huono asia. Pelaaminen kehittää usein paljon enemmän, kuin jonoissa seisoskelu, Toivola heittää.

Lisää laadukkaita tuomareita toimintaan, jos lisää mahdollisuuksia?

- Uskon, että tuomaritoimintaankin saataisiin paljon lisää viheltejiä, kun tuomarointia pystyisi harjoittamaan myös suuremmassa kuvassa arki-iltoina. Se, että tuomaroinnit keskittyvät pääasiassa viikonlopuille ei lisää potentiaalisten uusian tuomarointien rekrytointia.

- Uusia kanavia tarvitaan tuomaritoiminnan kehittämiseen. Uusia tuomareita voisi kiinnostua, jos pelejä olisi tarjolla muulloinkin, kun pitkiä päiviä viikonloppuina. Olisiko tässä hyvä puheenavaus seurojen, liiton ja tuomaripäättäjien kanssa?

- Tällä viikolla eräs arvostettu tuomarivaikuttaja sanoi, että sinusta ei Toivola tule koskaan tuomaria! Noh, olen kyllä aikalailla samaa mieltä, mutta voisihan sitä joskus yrittää, jos kannusteena olisi kunnon pelejä arkena.

Ensi kaudella B-junnuihin valtakunnallinen 1-divisioona

- Me olemme Toivosen kanssa jo kolme kautta sitten ehdottaneet muutamille pääkaupunkiseudun seuroille, että lähdetäänkö yhdessä esittämään B-pojille perustettavaa valtakunnallista 1-divisioonaa. Tämä uudistus tulee suurella todennäköisyydellä toteutumaan. Liitto on valmis, jos seurat ja niissä toimivat laji-ihmiset ovat valmiina ottamaan kehityksestä vastuun.

- Tämäkin ehdotuksemme sai paljon arvostelua, mutta onneksi muutamilla kelkka on kääntynyt.

- Jos haluamme viedä kilpasalibandya eteenpäin on meidän saatava tasokkaampia otteluita junioritasoille. Tiistaina nähtiin, että peli on ihan eri tasolla kun ottelu pelataan yksittäisenäotteluna. Jos panostetaan kilpasalibandyn sarjajärjestelmiin junnutasoilla se näkyy varmasti tulevaisuudessa maan pääsarjoissa ja maajoukkuetasoilla.

"Meillä ei ole aivan potku vielä riittänyt SM-peleihin"

Seuralla ei ole sen lyhyen historiansa aikan vielä tärpännyt SM-karsinnoissa, vaan joukkueet ovat joutuneet aluellisiin sarjoihin:

- Kyllä näin on. Meillä on kahden kauden aikana kuusi yritystä SM-karsinnoissa ja kaikista ollaan tultu takaisin tulevina alueellisiasarjoja pelaavina joukkueina.

- Vielä ei ole aivan potku riittänyt SM-peleihin. Alueellisia ja turnausmuotoisia sarjoja ollaan sudittu. Hallit ovat tulleet tutuiksi niin pelaajille kuin vanhemmillekkin.

- Tulen ehdottamaan muutamille seuroille ja sitä kautta liitolle, että A-poikien alueellista 1-divisioonaa, B-poikien alueellista eliittisarjaa sekä C1-ikäluokan alueellista eliittisarjaa pelattaisiin yksittäisinäotteluina. Nämä sarjat koskettavat vain pientä osaa kilpaseuroista ja uskon, että tähän ollaan valmiita.

- Näissä sarjoissa pelattaisiin noin 8 joukkueen lohkoissa. Lisäksi toivon, että ensi kaudella todellakin käynnistyy se pitkään odotettu B-poikien valtakunnallinen 1-divisioona yksittäisinäotteluina.

- Nämä uudistukset pystytään tekemään, jos seurat näin haluavat, sanoo Toivola lopuksi.

Mikäli haluat kommentoida kirjoitusta tai lähettää omia kommenttejasi Jokerit Salibandylle ole yhteydessä. Otamme mielellään vastaan eri seurojen omia ajatuksia näiden kommenttien synnyttämistä ajatuksista. Anna palautetta tästä linkistä.

Teksti: Jokerit Salibandy
Kuvat: Iiro Karesniemi

LUE MYÖS:
Huikea tapahtumaottelu päättyi pistejakoon

30.01.2023Jokerit SB fanipipot nyt myynnissä
19.01.2023Seuran organisaatiossa muutoksia
25.09.2022Edustusjoukkueiden raportit jatkossa somessa
17.09.2022Exel Floorball seuran pääyhteistyökumppaniksi
15.09.2022Jokerit SB lippiksiä myynnissä - hanki omasi
14.09.2022Jokerit Team saanut joukkueen valmiiksi
12.09.2022F-liigakausi käyntiin Sipoossa
08.09.2022F-liiganaiset hakee maalivahtiosastolle täydennystä
05.09.2022Jokerit Team löytyy nyt myös instasta
15.08.2022Naisten F-liigan otteluohjelma on julkaistu

Siirry arkistoon »