Huikea tapahtumaottelu päättyi pistejakoon

17.12.2014

Jokerit ja HIFK kohtasivat 16.12. Campossa pitkään odotetussa A-junnujen eliittisarjan tapahtumaottelussa. Jokeri- ja HIFK-valmennuksella oli lähes ihanteelliset lähtökohdat peliin, sillä molemmat joukkueet pääsivät osallistumaan tapahtumaan isolla rosterilla. Ottelun yleisömääräkin oli muhkea 152 henkilöä, mitä voidaan pitää erinomaisena saavutuksena A-junioreiden eliittisarjan ottelulle.

Ensimmäisen erän alussa tuntui molempia joukkueita jännittävän hieman isommalla kaavalla toteutettu paikallisderby. HIFK antoi alusta lähtien ylhäältä painetta jokeripuolustukselle mikä yhdistettynä lievään jännitykseen aiheutti ongelmia avauspelaamisen kanssa. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana maaleja ei kuitenkaan vielä nähty, mutta pelikello pysähtyi ajassa 10.16 kun HIFK teki ottelun avausmaalin. Tästä ei ehtinyt kulua kahta minuuttiakaan kun HIFK:n hyökkääjä pääsi ohjaamaan takatolpalta tyhjään maaliin lukemiksi 0-2.  Avauserä meni näin ollen ansaitusti 2-0 rakkaalle naapurille.

 karvaus.jpg

IFK:n karvaus tositoimissa. Kuva Iiro Karesniemi

Erätauolla valmennus muistutti pelaajia siitä, että jo useasti tällä kaudella on pystytty nousemaan tappioasemasta voittoon. Lisäksi turhasta jännittämisestä oli päästävä eroon ja keskityttävä parantamaan syöttöjä sekä liikettä. Toinen erä ehti vanheta reilun minuutin kun Niko Marjeta laukoi rystyllä Joonas Rimpinevan esityöstä kavennusmaalin. Osumassa oli hieman tuuriakin mukana sillä se painui vastustajan jalan kautta verkon perukoille. Ajassa 19.15 nähtiin ottelun ensimmäinen ylivoimatilanne Jokereiden Rasmus Kortesalmen rikkoessa jäähyn arvoisesti. Puolustus taisteli alivoiman uhrautuvasti ja Jokereiden maalilla Olli Lohilahti hoiti loput, joten IFK ei päässyt rokottamaan ylivoimalla.

 

 jaahy.jpg

Jäähypenkillä ei ollut ruuhkaa. Kyseinen jäähy jäi myös ottelun ainoaksi. Kuva Iiro Karesniemi

 

Toisen erän puolivälin jälkeen ajassa 24.31 vastustajan karvaus tuotti tulosta syötönkatkon muodossa ja punaisten hyökkääjät pääsivät namuttelemaan taululle 3-1 johtolukemat. Tästä sisuuntuneena Jokereiden ykköskenttä iski 2-3 kavennuksen ajassa 26.16 Tuomas Liukolammen tarjoiltua tyhjän maalin Jokereiden puolelta ottelun parhaana palkitulle Joonas Rimpinevalle. Vielä ennen erän loppua Jokerit iski kertaalleen. Patrik Törmäsen veto painui jälleen vastustajan peiton kautta IFK-maaliin. Jos avauserä oli HIFK:n niin toinen erä oli Jokereiden. Toiselle erätauolle mentiin siis lukemissa 3-3.

 tuuletus.jpg

Joonas Rimpinevalla ja Tuomas Liukolammella käynnissä maalin jälkeiset toimenpiteet. Kuva Iiro Karesniemi

 

Kolmannessa erässä peli oli varovaista ja molemmat joukkueet puolustivat tunnollisesti. Seuraavan maalin merkitys näkyi selvästi molempien joukkueiden tekemisessä ja välillä peli näytti siltä, että odotettiin kumpi tekee ensimmäisenä virheen mistä kaveri pääsee rankaisemaan. Molemmilla joukkueilla oli silti omat paikkansa ratkaista kamppailu (HIFK:lla vielä 4sek ennen loppua!). Maalivahdit pitivät kuitenkin viimeisen erän omat päänsä puhtaina, joten pisteet tasattiin illan päätteeksi lukemin 3-3. HIFK:lta täytyy nostaa erityisesti esiin heidän erinomainen peittopelinsä, minkä ohittamiseen Jokereilta ei löytynyt tarvittavaa juonikkuutta kuin muutamaan otteeseen pelin aikana.

 

Ottelun ympärillä ollut positiivinen jännitys näkyi hieman molempien joukkueiden tekemisessä alusta alkaen. Useamman jokeripelaajan suusta kuului kuitenkin pelin jälkeen ”Oli siistiä pelata” tai ”Miksei kaikki pelit voi olla tälläisiä tapahtumia ja yksittäisiä otteluita”. Tästä tietää tapahtuman olleen onnistunut pelaajien näkövinkkelistä. Erikseen on kiitettävä myös henkilöitä, jotka Jokereiden sekä HIFK:n puolelta  mahdollistivat tämän upean tapahtumaottelun. Lisäpisteet vielä liitolle, joka antoi hyväksyntänsä tapahtumalle. HIFK:n valmennus myös kehui tapahtumaa ja poikien rehtiä taistelua kentällä.

Jokainen joukkueen jäsen on syksyn ajan tehnyt upeaa duunia A-poikien menestyksen eteen ja näin ollen Jokerit lähtee joulutauolle ansaitusti eliittisarjan piikkipaikalta. Seuraavaksi vuorossa on mahan täyttäminen jouluherkuilla, mutta tammikuun alusta alkaen aloitetaan paiskimaan hommia yhteisen kevään eteen.

Toivottavasti yleisö löytää lehtereille myös ensi vuoden puolella, jolloin pääsette todistamaan jälleen nälkäistä Jokerilaumaa.

 

30.01.2023Jokerit SB fanipipot nyt myynnissä
19.01.2023Seuran organisaatiossa muutoksia
25.09.2022Edustusjoukkueiden raportit jatkossa somessa
17.09.2022Exel Floorball seuran pääyhteistyökumppaniksi
15.09.2022Jokerit SB lippiksiä myynnissä - hanki omasi
14.09.2022Jokerit Team saanut joukkueen valmiiksi
12.09.2022F-liigakausi käyntiin Sipoossa
08.09.2022F-liiganaiset hakee maalivahtiosastolle täydennystä
05.09.2022Jokerit Team löytyy nyt myös instasta
15.08.2022Naisten F-liigan otteluohjelma on julkaistu

Siirry arkistoon »