Jokerit IV nappasi kaksi voittoa "petterisihvosmaisella kontrollisäbällä"

15.12.2014

Miesten nelosjoukkueen vuoden viimeiset sarjapelit pelattiin lauantaina 13.12. Tammisaaren Urheilutalolla. Tammisaaren parketilla nähtiin kaksi tasaista ottelua, jotka molemmat Jokerit onnistui lopulta kääntämään edukseen. Telaketjut kaatui 4-2 ja isäntäjoukkue EIF 4-3, joten nelosjoukkue lähti joulutauolle neljä sarjapistettä rikkaampana.

Illan ensimmäinen ottelu alkoi Jokereiden osalta hieman vajaamiehisenä, kun yksi autokunta ei ehtinyt paikalle ottelun alkuun. Ottelun ensimmäinen puolisko meni muutenkin hyvin pitkälle parkettiin totutellessa ja Telaketjut hallitsivat kenttätapahtumia. Toiselle erätauolle mentiinkin Telaketjujen 2-1 johtoasemassa, vaikka nelosjoukkueen loput pelaajat olivat jo löytäneet hallille. Kolmanteen erään Jokerit löysivät uudenlaisen ilmeen ja Teemu Lepola tasoitti ottelun ajassa 31:22 illan toisella osumallaan. Hyvä vire jatkui ja Elmo Hongisto siirsi nelosjoukkueen 2-3 johtoon vain puolitoista minuuttia myöhemmin. Johtoasemastaan Jokerit ei enää luopunut ja Niko Martikainen sai viimeistellä loppulukemat 2-4 lähes koko kaksiminuuttisen kestäneen ylivoimapyörityksen päätteeksi.

Tilastot: Telaketjut – Jokerit IV

Toiseen otteluun nelosjoukkue pääsi hieman levollisemmin mielin, kun parkettiin oli saatu pieni tuntuma ja peliä osattiin paremmin sopeuttaa kentän asettamiin vaatimuksiin. Jokerit hallitsikin pallollista peliä melko selvästi ja johti ottelua kahden erän jälkeen lukemin 3-1. Pienenä miinuksena mainittakoon viimeistelyn taso, sillä paikkoja olisi ollut kahdessa erässä hieman reilummankin johtoaseman luomiseen. Kolmanteen erään EIF tuli kovalla ryminällä ja Jokerit jäi hieman vaikeuksiin etenkin isäntäjoukkueen fyysisyyden kanssa. Tammisaarelaisten rynnistys tuotti tulosta ja ajassa 42:02 EIF tasoitti ottelun jokeripuolustuksen karkean merkkausvirheen jälkeen. Jokerit reagoi ja otti aikalisän tilanteen rauhoittamiseksi. Peliä ehdittiin jatkaa tasoituksen jälkeen vain 22 sekuntia, kun Ville Rahijärvi rouhi ottelun voittomaalin EIF:n maalin edustalle kimmonneen laukauksen jatkotilanteesta. EIF:n, arvokisoistakin tuttu, ex-kuulantyöntäjä Conny Karlsson harmitteli myöhemmin lauantai-iltana Twitterissä joukkueensa myöhäistä heräämistä otteluun.

Tilastot: Jokerit IV - EIF

- Oltiin 2 erää lapasia. Sit vasta herättiin melkein henkiin. Jokerit viljeli jotain petterisihvosmaista kontrollisäbää ja me jäätiin ihastelemaan heidän syöttöketjuja sormi suussa. Noh, tiedämme mitä on vastassa ensi kerralla sitten, Karlsson twiittasi, viitaten samalla jo joukkueiden seuraavaan kohtaamiseen maaliskuussa.
30.01.2023Jokerit SB fanipipot nyt myynnissä
19.01.2023Seuran organisaatiossa muutoksia
25.09.2022Edustusjoukkueiden raportit jatkossa somessa
17.09.2022Exel Floorball seuran pääyhteistyökumppaniksi
15.09.2022Jokerit SB lippiksiä myynnissä - hanki omasi
14.09.2022Jokerit Team saanut joukkueen valmiiksi
12.09.2022F-liigakausi käyntiin Sipoossa
08.09.2022F-liiganaiset hakee maalivahtiosastolle täydennystä
05.09.2022Jokerit Team löytyy nyt myös instasta
15.08.2022Naisten F-liigan otteluohjelma on julkaistu

Siirry arkistoon »