C1-poikien Etelä-Suomen alueellinen kilpasarja käyntiin 4.10.

26.09.2014

C1-pojat 99 aloittavat oman urakkansa Etelä-Suomen alueellisessa kilpasarjassa Tikkurilan Tiikeri Areenalla 4.10. klo 16.00 ja klo 18.00 alkavissa otteluissa. Avauskierroksen vastustajina ovat FC Tuusula Valkoinen sekä AC Haki.

Jokereiden kanssa samassa alkusarjan lohkossa pelaavat FC Tuusulan ja AC Hakin lisäksi myös syksyn SM-karsinnoissa niukasti sarjan ulkopuolelle jäänyt Blackbirds Keravalta. Alkusarjan lohkojakoa voisikin luonnehtia ennakkoarviointien perusteella hieman epätasaiseksi ja Jokereiden alkulohkoa muotitermin mukaisesti "haasteelliseksi". Mukana on neljä kovaa joukkuetta, joista vain kaksi raivaa alkusarjasta tiensä loppukaudeksi Eliittisarjaan ja loput joukkueet jatkavat kauttaan aluejatkosarjassa.

Haasteita siis on, mutta ne on luonnollisestikin tehty voitettaviksi. C1-pojat osoittivat tuoreella Tribal Cup -mestaruudellaan, että taisteluvoimaa joukkueesta kyllä löytyy. Toinen tärkeä oppi ja muistutus Westend Indiansin hienosti toteuttamasta salibandyturnauksesta oli se, että mitään peliä ei ole pelattu etukäteen, vaan jokainen peli alkaa vasta tuomarin vihellyksellä ja päättyy, kun summeri viimeisen kerran soi. Vasta sen jälkeen on tiedossa, miten ottelu päättyi.

Harjoituspeleissään C1-joukkue kohtaa vielä ensin 1.10. klo 19 VSS:n sekä 2.10. klo 19 SSV Blackin. Jokerit C1-pojat 99 jatkaa näin hyvällä urheilullisella ilmeellään kohti Kilpasarjaa! Tule kannustamaan: Tiikeri Areenalla 4.10. klo 16 ja klo 18 käynnistyvissä otteluissa kentälle juoksee taisteleva jokerijoukkue!

30.01.2023Jokerit SB fanipipot nyt myynnissä
19.01.2023Seuran organisaatiossa muutoksia
25.09.2022Edustusjoukkueiden raportit jatkossa somessa
17.09.2022Exel Floorball seuran pääyhteistyökumppaniksi
15.09.2022Jokerit SB lippiksiä myynnissä - hanki omasi
14.09.2022Jokerit Team saanut joukkueen valmiiksi
12.09.2022F-liigakausi käyntiin Sipoossa
08.09.2022F-liiganaiset hakee maalivahtiosastolle täydennystä
05.09.2022Jokerit Team löytyy nyt myös instasta
15.08.2022Naisten F-liigan otteluohjelma on julkaistu

Siirry arkistoon »