B-pojat kaksi erää FoSun kannoilla

09.03.2016

Tiistaina 8.3. B-pojat saivat viimeiseen SM-runkosarjan kotiotteluunsa vastustajakseen Forssan Suupparit (FoSu). Pojat taistelivat sarjan kärkikastiin kuuluvaa vastustajaa vastaan tuttuun tapaansa sitkeästi yli kaksi erää. Tavoiteltua tasoitusmaalia ei hyvistä yrityksistä huolimatta kotijoukkueelle kuitenkaan suotu. Sen sijaan vierailija ratkaisi pelin nopeilla kolmannella ja neljännellä maalillaan. Kotijoukkue ei tästä enää toipunut ja pisteet matkasivat Forssaan luvuin 1 – 7 (0 – 1, 1 – 1, 0 – 5).

FoSu oli valmiina peliin ja kytki heti alkuvihellyksestä kirjopesuohjelman käyntiin ja lähti viemään ohjelmaa kohti linkousta. Vieraat pitivät kärsivällisesti pallon hallussaan ja kierrättivät sitä kaverilta toiselle etsien iskun paikkoja. Vaikka pesuohjelman aikana ei ehdittykään nähdä kuin yksi vierasmaali, herätteli jokerivalmentaja Joonas Huusko heti joukkuettaan kuuluvasti pois purjeesta ja aktiivisempiin kaksinkamppailuihin. Töpseliä ei herättely sentään kokonaan saanut revittyä irti seinästä, mutta toden totta jokeripojat heräsivät puolustustyöhön, peittoihin ja kaksinkamppailuihin siinä määrin paremmalla innolla, että Forssan pesuohjelman anti jäi erässä lopultakin vain yhteen maaliin. Ei tullut pyykistä puhdasta.

Heti toisen erän alussa forssalainen mailaanlyönti nosti tuomarin käden kohti kattoa. Kuuluttajan vielä kaivellessa laitteista oikeaa jäähybiisiä, ehti kaveri jo häipyä penkiltä. Soimaan kun piti jäähybiisin sijaan saadakin kiireesti jo Jokerien maalibiisi, sillä Aleksi Kemppi oli brutaalisti keskeyttänyt kaverin istunnon liki alkuunsa tasoittamalla pelin yv-maalillaan Olli Uusitalon syötöstä. Maalista kotijoukkue sai itselleen lisäboostia ja erä olikin ilmeeltään aikalailla erinäköinen kuin ensimmäinen erä. Ajoittain pelissä juostiin vauhdilla päädystä päätyyn – coast to coast – ja monta hyvää vaihtoa jokeripakka pyöritti hyökkäyksiään forssalaisten kenttäpuoliskolla. Peli kulki toki samalla myös otteiltaan hieman kovempaan suuntaan, mutta jäähyt jäivät erässä joukkueilta kuitenkin vain yhteen. Tolppaa lähemmäksi johtomaalista ei kotijoukkue paikoiltaan ikävä kyllä päässyt, sen sijaan vieras onnistui erän puolivälin jälkeen kerran osumaan tolppien väliin siirretyn jokerirangaistuksen aikana. Vastustaja huomioiden tämä oli B-pojilta kokonaisuudessaan todella hyvä erä.

Kolmannessa erässä hyvä jokerivire aluksi jatkui ja tasoitusmaalia jahdattiin – tarkkaa puolustusta ja pelin alla pysymistä unohtamatta. Tasoituksen saalistus huipentui vastustajan jäähyyn ja kotijoukkueen kahden minuutin ylivoimaan. Tasoitusta ei yv:llä kuitenkaan saatu, mutta kova yritys jatkui vielä täysin kentällisinkin. Mutta näinhän se on, että kun ei maalia saada toiseen päähän, niin sitten se syntyy toiseen päähän. Jo pieneksi ylihyökkäämiseksi kallistunut sitkeä yritys ei viimein enää jättänytkään pelin kääntyessä riittävästi joukkoja pallon alle ja näin vastustaja pääsi kesken kaiken heittämään kylmää vettä jokeriniskoille kasvattaen johtonsa 1 – 3:een. Kun sama jäälöyly toistui tämän jälkeen vielä pian uudestaan, alkoi peli olla valitettavasti taputellun oloinen. Jäljellä oli enää kotijoukkueen viimeinen urhoollinen kaasutus ja kierrosten nosto, mikä arvattavasti katkesi jo hetkiä ilmassa roikkuneeseen jäähyyn ja siitä edelleen vastustajan ylivoimakuittaukseen. Viimeiset forssalaismaalit olivat tietysti pelin kannalta jo tyystin yhdentekeviä, mutta rumensivat erinomaisesti taistelleen kotijoukkueen iltaa enemmän kuin mitä joukkue pelitapahtumien perusteella olisi ansainnut.

Päivän hyvistä taistelijoista voi maalivahti Olli Lohilahden lisäksi nostaa tällä kertaa esille Miska Damoiseaux'n, joka - muiden muassa - raatoi ottelussa parhaimmillaan molempiin suuntiin hikeä säästelemättä.

Jokerit B-pojat päättää SM-sarjakautensa matkustellen ja kohtaa kauden viimeisessä runkosarjan ottelussaan TPS:n Turun Leaf Areenalla sunnuntaina 13. maaliskuuta klo 18:30.

30.01.2023Jokerit SB fanipipot nyt myynnissä
19.01.2023Seuran organisaatiossa muutoksia
25.09.2022Edustusjoukkueiden raportit jatkossa somessa
17.09.2022Exel Floorball seuran pääyhteistyökumppaniksi
15.09.2022Jokerit SB lippiksiä myynnissä - hanki omasi
14.09.2022Jokerit Team saanut joukkueen valmiiksi
12.09.2022F-liigakausi käyntiin Sipoossa
08.09.2022F-liiganaiset hakee maalivahtiosastolle täydennystä
05.09.2022Jokerit Team löytyy nyt myös instasta
15.08.2022Naisten F-liigan otteluohjelma on julkaistu

Siirry arkistoon »