Jokerit III haki Kauklahdesta kolme pistettä ja sijoittui lohkossaan neljänneksi

14.04.2014

Kolmosjoukkueen sarjakausi saatiin päätökseen lauantaina 12.4. Espoon Kauklahdessa. Päivän ensimmäisessä ottelussa Jokerit III paukutti taululle 14-4 voittolukemat sarjanousun jo varmistanutta IBK Vantaata vastaan. Toinen ottelu B2000:ta vastaan ja samalla joukkueen kausi päättyivät Teemu Lepolan lyömään 5-5 tasoitusmaaliin vain 20 sekuntia ennen ottelun loppua.

Jokerit III tuli päivän ensimmäiseen otteluun hyvällä asenteella ja sillä meiningillä että ainakaan omasta osuudesta ei jää lohkon kolmas sija kiinni. Ensimmäisessä erässä kaikki tuntuikin menevän Jokereiden tahdon mukaan ja erän loppupuolella kapteeni Mikko Toivanen kilautti yläriman kautta joukkueen jo 3-0 johtoon upean soolon päätteeksi. Rehellisesti sanottuna erä oli pelillisesti huomattavasti tasaisempi kuin lukemat antavat ymmärtää. Hieman vajaamiehisen IBK Vantaan ote alkoi kuitenkin ottelun edetessä herpaantua enenevissä määrin, etenkin omassa päässä, jonka johdosta kolmosjoukkueella oli ajoittain jopa helppo työ pöllytellä vantaalaisten maaliverkkoa. Toisen erän jälkeen taululla komeilikin lukemat 9-2 ja peli alkoi olla sinettiä vaille valmista kauraa. Kolmannen erän alkuun IBK yritti vielä nostaa intensiteettiä ja päästä peliin mukaan, mutta tänään siihen ei tarjoutunut mahdollisuutta. Lopputulokseksi kirjattiin lopulta tylyhköt lukemat: 14-4.

Tilastot: Jokerit III – IBK Vantaa

Toisen ottelun ensimmäisessä erässä kolmosjoukkueen ensimmäisen ottelun hyvä taisteluilme oli muuttunut löysäksi pelailuksi ja espoolainen B2000 tarjoili shokkihoitoa koko rahan edestä. Ensimmäisellä erätauolla Jokerit III löysikin itsensä 4-0 tappioasemasta ja edes teoreettiset mahdollisuudet lohkon kolmanteen sijaan näyttivät murenevan käsiin. Joukkue kasasi rivinsä kuitenkin upealla tavalla ja toinen erä oli jo täysin erinäköistä peliä, jonka ansiosta myös lukemat kaventuivat 4-2:een. Kolmannen erän alku pelattiin tasavajaalla, joka meni molempien joukkueiden lähinnä vältellessä virheitä, kunnes erän seitsemännellä minuutilla B2000 näpäytti pallon reppuun, joukkueiden palattua jo täysilukuisiksi. Kolmosjoukkue reagoi takaiskuun ottamalla aikalisän ja tiivistämällä peluutustaan, jotta kirivaihde saataisiin takaisin silmään. Peli palautuikin Jokereiden kannalta raiteilleen ja ajassa 42:16 se oli noussut jo maalin päähän Mika Korpelaisen kahden osuman myötä. Viimeiset minuutit kolmosjoukkue haki tasoitusta ilman maalivahtia ja komea kiri saikin lopulta huipennuksensa, kun Teemu Lepola laukoi pallon häkkiin ajassa 44:40. Myöhemmin illalla kantautui myös tieto lohkon viimeisestä ottelusta, että TU II oli vienyt siinä täydet pisteet ja sen myötä varmistanut kolmannen sijansa. Täten kolmosjoukkueen oli tällä kertaa tyytyminen neljänteen sijaan yhden pisteen erolla tuomarilalaisiin. Kapteeni Toivanen näki kauden kokonaisuudessaan positiivisena, vaikka tavoitteesta (sijat 1-3) niukasti jäätiinkin.

Tilastot: B2000 – Jokerit III

- Oli hienoa kipparoida tätä tiimiä. Mun mielestä juuri tossa tokassa pelissä näytettiin kuinka sitkeä jengi ollaan. Monet ois vetäny läskiksi kauden vikassa matsissa, kun ei juuri panosta enää ollut. Me tultiin oikeastaan väkisin rinnalle. Alkukaudesta ollaan otettu mielettömän iso askel pelillisesti ja vielä vikan matsin jälkeenkin nousu oli mahdollinen. Nyt tasurilla yöhön, Toivanen huikkasi.

Myös joukkueen luottolaituri Ville Rahijärvi oli tyytyväinen joukkueen nousuun tappioasemasta kauden viimeisessä pelissä:

- Komea oli nousu tokassa pelissä. Väännettiin rinnalle väkisin 0-4 tilanteesta. Mixu Paatelaista lainatakseni: "pelissä oli paljon hyviä ja positiivisia asioita, mikä on hyvä asia ja positiivinen asia!", Rahijärvi kiteytti.
30.01.2023Jokerit SB fanipipot nyt myynnissä
19.01.2023Seuran organisaatiossa muutoksia
25.09.2022Edustusjoukkueiden raportit jatkossa somessa
17.09.2022Exel Floorball seuran pääyhteistyökumppaniksi
15.09.2022Jokerit SB lippiksiä myynnissä - hanki omasi
14.09.2022Jokerit Team saanut joukkueen valmiiksi
12.09.2022F-liigakausi käyntiin Sipoossa
08.09.2022F-liiganaiset hakee maalivahtiosastolle täydennystä
05.09.2022Jokerit Team löytyy nyt myös instasta
15.08.2022Naisten F-liigan otteluohjelma on julkaistu

Siirry arkistoon »