Edustukselle kirvelevä tappio jatkoajalla

23.01.2016

Jokerit SB:n miesten edustusjoukkue kärsi kirvelevän tappion jatkoajalla eilen perjantaina 22.1. pelatussa kakkosdivarin kamppailussa. M-Team II onnistui viemään pisteet kotiin maalein 7-8 (3-2, 0-2, 4-3, 0-1). Jokereille tappio oli nyt neljäs perättäinen, joten tulevan viikonlopun VKTP-ottelussa on kurssin käännyttävä mikäli joukkue mielii taistella neljän joukkoon pääsystä. Jokerit majailee sarjassa tällä hetkellä viidennellä sijalla.

Ottelun pöytäkirjaan pääset tästä linkistä.

Jokerit on kärsinyt useista sairaustapauksista ja loukkaantumisista viimeisen reilun kuukauden aikana. Tosiasia on kuitenkin se, että joukkue on pystynyt voittamaan vain häntäpään Matinkylän viimeisestä kuudesta pelaamastaan ottelusta. Valitettavaa on, että kauden kriittisillä hetkillä taistelussa kahden joukkoon onni ei suosinut Jokereita kokoonpanojen suhteen. Taistelu jatkuu ja nälkäinen ryhmä janoaa lisää voittoja tulevissa otteluissa.

M-Teamia vastaan debyyttinsä tehneet juniori-ikäiset pelaajat pelasivat hienon ottelun, kuten myös Teamista nostetut Tomi Harjumaaskola sekä Timo Vornanen. Tällä hetkellä kokoonpano näyttää hyvältä ja Jokerit tulee todennäköisesti juoksuttamaan täyden kokoonpanon tuleviin otteluihin.

JoukkueOVTHTMPMMEP
1. HIFK 16 14 0 2 200 - 132 68 28
2. Rangers 16 13 1 2 144 - 100 44 27
3. AC HaKi 16 12 1 3 168 - 101 67 25
4. VKTP 15 9 0 6 111 - 115 -4 18
5. Jokerit 16 8 1 7 120 - 140 -20 17
6. M-Team II 16 8 1 7 124 - 129 -5 17
7. HYUS 16 8 0 8 119 - 100 19 16
8. LoSB 16 8 0 8 117 - 116 1 16
9. PSS 15 7 2 6 104 - 90 14 16
10. Tiikerit Akatemia 15 6 0 9 109 - 124 -15 12
11. Matinkylä 16 3 0 13 102 - 155 -53 6
12. Pirates 16 2 0 14 115 - 155 -40 4
13. Ä-J 15 1 0 14 96 - 172 -76 2


Teksti: Jokerit SB

LUE MYÖS:
#FridayNightLive - miesten edustuksen uudistunut joukkue kohtaa M-Teamin

30.01.2023Jokerit SB fanipipot nyt myynnissä
19.01.2023Seuran organisaatiossa muutoksia
25.09.2022Edustusjoukkueiden raportit jatkossa somessa
17.09.2022Exel Floorball seuran pääyhteistyökumppaniksi
15.09.2022Jokerit SB lippiksiä myynnissä - hanki omasi
14.09.2022Jokerit Team saanut joukkueen valmiiksi
12.09.2022F-liigakausi käyntiin Sipoossa
08.09.2022F-liiganaiset hakee maalivahtiosastolle täydennystä
05.09.2022Jokerit Team löytyy nyt myös instasta
15.08.2022Naisten F-liigan otteluohjelma on julkaistu

Siirry arkistoon »