A-tytöt ja B-pojat jatkavat SM-sarjapaikkojen metsästystä tulevana viikonloppuna

24.08.2015

Jokerit Salibandyn junioreiden SM-karsintojen avausviikonloppu sujui hienosti. A-tytöt ja B-pojat selvittivät tiensä tulevana viikonloppuna pelattaviin SM-jatkokarsintoihin. C1-poikien tie nousi pystyyn, joten joukkueen kausi jatkuu alueellisessa kilpasarjassa. Seuran historiassa yksikään joukkue ei ole vielä edennyt SM-karsintojen toiseen vaiheeseen, joten suoritusta seuratasolla voidaan pitää hyvänä.

A-tytöille riitti jatkopaikkaan yksi voitto lahtelaisesta PHSB:stä, jonka joukkue kukisti karsintojen avausottelussa selvin numeroin 7-1. Viikonlopun muissa otteluissa kyyti oli kylmää, joten lohkon nelospaikka oli varsin odotettu lopputulos. Tulevana viikonloppuna A-tytöt matkaavat Turkuun, jossa joukkue kohtaa turkulaisen FBC Loiston sekä Northern Starsin Espoosta. Lohkon kolmesta joukkueesta kaksi parasta lunastaa paikan A-tyttöjen SM-sarjaan kaudelle 2015-2016.

B-pojat pelasivat vahvan viikonlopun hävittyään ainoastaan viime kauden hopeajoukkue Classicille. Jatkokarsinnoissa on panoksena lohkon parhaimmille paikat SM-sarjassa, mutta myös valtakunnallinen 1-divisioona on houkuttimena. B-poikien jatkokarsinnat pelataan Kuopiossa 29.-30.8. ja vastaan asettuvat alkulohkossa Happee ja VoimaNST.

Lisää ennakointia tulevan viikonlopun peleistä tämän viikon aikana.

Tulokset SM-karsinnat 22.-23.8.2015:

A-tytöt (Helsinki, Mosahalli):
La 22.08.2015 13:15 A-tytöt - PHSB 7-1
La 22.08.2015 17:00 A-tytöt - M-Team 0-12
Su 23.08.2015 11:45 Classic - A-tytöt 8-0
Su 23.08.2015 14:15 Erä - A-tytöt 8-0

B-pojat (Tampere, Tampere Areena):
La 22.08.2015 13:15 Erä Sininen - B-pojat 2-14
La 22.08.2015 16:30 B-pojat - Classic 4-7
Su 23.08.2015 10:00 B-pojat - Blackbirds 4-3
Su 23.08.2015 13:00 Happee Elk - B-pojat 4-10

C1-pojat 00 (Turku, Leaf Areena):
La 22.8.2015 12:00 TPS - Jokerit 12-0
La 22.8.2015 15:00 Jokerit - Happee 6-8
Su 23.8.2015 13:00 Jokerit - Voima 5-3
Su 23.8.2015 16:00 Steelers JSB - Jokerit 17-5

30.01.2023Jokerit SB fanipipot nyt myynnissä
19.01.2023Seuran organisaatiossa muutoksia
25.09.2022Edustusjoukkueiden raportit jatkossa somessa
17.09.2022Exel Floorball seuran pääyhteistyökumppaniksi
15.09.2022Jokerit SB lippiksiä myynnissä - hanki omasi
14.09.2022Jokerit Team saanut joukkueen valmiiksi
12.09.2022F-liigakausi käyntiin Sipoossa
08.09.2022F-liiganaiset hakee maalivahtiosastolle täydennystä
05.09.2022Jokerit Team löytyy nyt myös instasta
15.08.2022Naisten F-liigan otteluohjelma on julkaistu

Siirry arkistoon »